torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Ihania lasten askartelemia jouluenkeleitä saapui tänä vuonna enkelikokoelmaani. Ne ovat nuo hauskat kikkuratukat tuolla seinään nojailemassa. Piparin ruoskuntaa kuuluu keittiöstä, taitaa olla jouluaaton aamupala meneillään. Hyvää joulua kaikille, kohta se pukki tulee!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Korttipuu

Yläkertaan tulikin tänä vuonna tällainen joulupuu. Ari katkaisi koivunrangan pihapiiristä ja pyykkipojilla ripustamme siihen kaikki tämän vuoden joulukortit riippumaan. Lopputulos on varmaan ihan kiva ja värikäs, kunhan kortteja vielä tippuu postista lisää.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kranssin pikapäivitys

Tänä(kin) vuonna olen innostunut kävyistä näin joulun aikaan. Keräilen pihaltamme pitkin vuotta käpyjä talteen, ennen kuin oravat jemmaavat ne kaikki. Osan sprayjaan valkoiseksi ja osan jätän ihan luonnontilaan. Käpy on mielestäni kuin talven kukka.

Ovikranssimme sai 7 minuutin pikapäivityksen talvisemmaksi ja jouluisemmaksi noilla valmiiksi maalatuilla männyn kävyillä eilen. Kuumaliimapistoolilla vain kävyt kiinni kranssipohjaan ja siinä kaikki. Tietysti ihana olisi askarrella oikeista havuista kauniita kransseja punaisilla ruseteilla, mutta tänä vuonna taidan tyytyä nyt näihin käpyihin. Sopivat niin kivasti tähän lumiseen valkeaan maisemaan.

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Helyt heilumaan

Tänään se alkaa, eli viikonlopun juhlaputki. Tänä vuonna juhlimme ensin yo-juhlia nuoren neidin kunniaksi ja huomenna perään itsenäisyyspäivän perinteisiä jo tutulla kokoonpanolla. Tänä vuonna juhlilla on myös yksi ja sama osoite! Meidän vuoro on taas ensi vuonna toimia isäntinä ja emäntinä itsenäisyyspäivänä, ideoita juhlaan on jo alettu miettiä. Hyvin suunniteltu on puoliksi...mukavaa juhlaviikonloppua kaikille!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Hyvää huomenta!

Virkistävä viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Launtaina kävimme elokuvissa katsomassa Prinsessa- elokuvan, joka kertoo oman paikkakuntamme kuuluisimmasta asukkaasta, Anna Lappalaisesta eli Prinsessasta. Tarina hänestä oli jo aiemmin tuttu, ja elokuva jäi jotenkin ohkaiseksi mielestäni. Siinä oli kyllä iso liuta hyviä näyttelijäsuorituksia, joten kokonaisuutena ihan katsottava elokuva, mutta odotukset olivat itselläni sitten ehkä liian korkealla. Joka tapauksessa oli kiva käydä Helsingissä palloilemassa ja vähän nuuskimassa joulutunnelmaa.

Vanha vedenkeittimemme sai siirtyä täysin palvelleena sivuun ja tilalle ostimme taas tällaisen vislaavan pannun. Meillä oli joskus muinoin ennen vedenkeitinten valtakautta tällainen pannu, ja sen vislaus veden kiehumisen merkiksi on aika hauskaa. Että nyt ei muuta kuin maanantaiaamun iloksi pannu liedelle ja vislausta odottamaan. Hyvää alkavaa joulukuun viikkoa kaikille, kohta saa avata joulukalenterin ekan luukun ja sitähän täällä jo odotellaaan malttamattomana.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Miksei aina voi olla perjantai?

Tuo vanha Radio Cityssä joskus 1980-luvulla soitettu ohjelmatäyte soi aina säännöllisesti korvissani. Enkä ole ainoa, monet tuolloin Cityä kuunnelleet kuulevat sen myös, näin olen kuullut. Se vaan  on niin hauska ja osuva lausahdus, ja sopii usein tunnelmiin perjantaina ja muinakin viikon päivinä.

Eilen satoi meillekin lunta tänne eteläiseen Suomeen. Maisema on todella kaunis, tänään nimittäin aurinkokin on pilkahdellut. Lapset hiihtivät jo eilen, ja tänään kuulemma jatkavat heti, kun koulusta kotiutuvat. Täytyy itsekin mennä nauttimaan talvisäästä, jahka saa lohikeiton porisemaan. Muuten viikonloppuna on tiedossa kirpparia, lapsilla koulupäivä  huomenna lauantaina ja sunnuntaina jotain pientä mukavaa. Ensi viikonloppuna onkin sitten tarkoitus vähän mennä katsastelemaan pukin juttuja Helsinkiin, ehkä myös elokuviin yms. Helsingissä on joulun aikaan niin ihanasti jouluvaloja, että siellä on nautinto kierrellä ja vähän istuskella kuppilassa katselemassa kiireisiä joululahjaostajia. Itsehän ei tietenkään ole sellainen..:)

perjantai 5. marraskuuta 2010

"Lomatunnelman voi sisustaa pysyväksi...


jos paluu arkeen alkaa ahdistaa". Viime viikolla oli rentouttava syysloma, joten en voinut vastustaa tuota yhdestä sisustuslehdestä lainattua tekstiä tähän bloggauksen otsikoksi. Paluu arkeen ei onneksi ahdistanut..Löysin taas uutuuspokkarin kirpparilta 1 eurolla, ihan niinkuin mainostin viime postauksessa. Tämä Eat, pray and love tuntuu 60 ensimmäisen sivun jälkeen sopivan hömpältä, katsotaan, mitä tuleman pitää. Samaisesta kirjastahan pyörii tällä hetkellä leffateattereissa odotettu menestyselokuva, pääosassa Julia Roberts. Kirja on tarina amerikkalaisen naisen matkasta "itsensä löytämiseen" ja pohdintaa elämän tarkoituksesta..mielenkiintoista ehkä.

Tässä sitä sisustettua lomatunnelmaa...Taitaa olla jo seuraava loma mielessä tällä sisustajalla, jotenkin nuo värit tyynyissä kertovat siitä. Ennen en tykännyt punaisesta yhtään sisustusvärinä, mutta nykyisin talven lähestyessä se pieninä ripauksina tuo ihanaa lämpöä sisälle. Ja uusia tyynyjähän täytyy aina olla. Huom! Vain kaksi tyynyä on uusia, nekin Ikeasta edullisesti hankittu.

Halloween tuli ja meni. Kurpitsalyhdyt sytytin, ja lapset eläytyivät asusteissaan tällä kertaa ihan muuhun, nimittäin Harry Potteriin. Roosa on ahminut sarjan kirjoja tahtiin kirja/viikko, ja juonen käänteet tulevat leikkeihin. Valtteri tykkää tietenkin myös velholeikeistä, hän saa sitä paitsi usein olla itse HARRY.

Työviikko taas selätetty, joten rentouttavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Lomalla


Syyslomaa vietellään. Hauska oli katsoa vanhoja postauksia samasta aiheesta. Kaksi vuotta sitten syysloman aikaan aloitin tämän bloggailun. Hauska harrastus tästä on tullutkin. Niin, syysloma on vasta aluillaan. Suunnitelmissa on ulkoilua, kylpylän lämpöä, lueskelua ja muuta rentouttavaa. Ari on Valtterin ja Eeron kanssa mökillä käymässä ja Roosa on Lahdessa mummilla kylässä, joten minä olen rentoutunut ulkoilemalla, lenkkeilemällä ja katsomalla nauhalta englantilaisia poliisisarjoja.:)

Postauksen kuva liittyy rakkaaseen lukuharrastukseeni. Nuo ovat hiljattain lukemiani kirjoja. Elämäkertaa ja hyviä romskuja. Tuo Tuhat loistavaa aurinkoa oli kyllä vertaansa vailla. Mahtava ja vaikuttava lukukokemus, suosittelen lämpimästi kaikille. Yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja. Se vei aivan mukanaan...Kirppareilta muuten löytää usein pokkareina uutuuskirjoja, sieltä tuon Loistavankin löysin.

Nyt taidan pompata sohvalle katsomaan Gilmoren tyttöjä. Sarja alkoi ihan alusta pyöriä eilen TV 1:llä. Rentouttavaa syyslomaa kaikille.

lauantai 9. lokakuuta 2010

Syksyn harrastuksia


Roosa on jatkanut tänä syksynä ratsastusta. Ihaillen katson, miten hän uskaltautuu isojenkin ponien selkään ja keskittyneesti ohjailee niitä. Ratsastuksen jälkeen Roosalla on aina ponin hoitoa tallilla. Ponit harjataan, satulat viedään paikoilleen ja kuolaimet huuhdellaan. Ihan kunnon urheilua tuo ratsastus on. Roosa on kertonut, että ihan hiki tulee ponia ohjaillessa.

Minä olen aloittanut vuosien tauon jälkeen lenkkeilyn, siis hölkkäämisen. Ainahan olen liikkunut kävellen ja pyöräillen, mutta hölkkäaskelten otto alkoi taas houkuttaa. Katsotaan, miten tässä iässä nivelet yms. kestävät tuota tiellä hölkkäämistä, mutta ainakin alku on tuntunut kivalta.

Valtteri ja Ari jatkavat kalastusta. Valtteri tuntuu olevan yhtä innokas kalastaja kuin isänsäkin. Hyvä niin.

perjantai 24. syyskuuta 2010

Sienihullu



Tästä syksystä tuli kuin tulikin oikea sienihullun unelma. Metsät ovat täynnä tatteja, kantarellejakin löytyy, suppilovahverot alkavat työntyä esiin sammaleista ja torvisienet ovat uusin löytöni. Niistä valmistettu keitto, muutamalla kantarellilla höystettynä oli kyllä parasta tähän asti koskaan tekemääni sienikeittoa. Mutta kyllä riittää hirvikärpäsiäkin, niitäkin tuntuu olevan ennätyspaljon. Ei muuta kuin hihansuut umpeen, tiukka huppu päähän ja metsään menoksi. Nyt ei malta pysyä pois ei millään. Satoisaa viikonloppua kaikille!

tiistai 14. syyskuuta 2010

Ennen...jälkeen


Ennen

Ja jälkeen istutuksen...Huomatkaa pinkki, tietenkin, pitsiliina, jonka Tiina virkkasi minulle synttäriksi TISKIRÄTIKSI! Siis Haapalaisen Tiina, jonka lempiväri on pinkki. Liina on ihanaa bambulankaa ja toimisi varmasti erinomaisesti tiskirättinä, mutta liina on niin sievä, että sepä on nyt minulla pitsiliinana.

maanantai 6. syyskuuta 2010

Monday monday


Viikonloppuna kävimme haistelemassa syksyn tuulahduksia Stockmannilla ja Ateneumissa. Muualle ei oikeastaan ehditty, matkalla pysähdyimme ostamaan Roosalle ratsastusvälineitä Hööksistä Vantaalta ja balettikamoja Piruetista Foorumista. Sitten olikin ruokailun aika ja testasimme Easy-ravintolan Stockan 8. kerroksessa. Ihan oli jees paikka. Ateneumiin oli ilmainen sisäänpääsy, lähinnä näytimme lapsille niitä kaikkein kuuluisimpia suomalaisia maalaustaiteen helmiä. Ja sitten alkoi minulle tulla flunssa, ihan yhtäkkiä ja yllättäin. Illansuussa olin jo untenmailla, ja sunnuntain vain pötköttelin. Tänään maanantaina olin kyllä jo töissä, kurkku karheana ja päässä humina, mutta eiköhän se tästä, nyt taas vähän lepäilemään. Ari kävi lasten kanssa eilen sienimetsällä ja saivatkin komeita tatteja. Nyt on siis tiedossa tateilla herkuttelua muutamaan otteeseen, sen verran hyvin tuli saalista. Tässä postauksen kuvassa on muuten oman pihamme omenasatoa, kyllä on hyviä omenoita, tottakai!

lauantai 28. elokuuta 2010

Vielä on kauniita päiviä





Piti ensin laittaa tämän postauksen otsikoksi vielä on kesää jäljellä, mutta vaihdoinkin sen samaisen laulun seuraaviksi sanoiksi, ne kun sopivat nyt näihin säihin ja tunnelmiin paremmin. Syksy alkoi jotenkin varkain, aika koleaa on ollut nyt jo muutaman päivän. Tämän postauksen kuvat ja tunnelmat ovat parin viikon takaa, silloin koulujen aloitusviikolla ja vielä seuraavana viikonloppuna oli ihanan helteistä. Kävimme vielä kesän lopuksi katsomassa Peppi Pitkätossun Ohkolan kesäteatterissa, ja kyllä oli hauska ja hyvä näytös!

Ylemmät kuvat ovat tietenkin kesäkeittiön nautinnollisista hetkistä hyvän ruuan parissa. Tänä kesänä ahkerat kalastajat perheessäni (en minä) ovat saaneet hyvin saalista Keravan joelta. Näitä ahvenia, haukia ja rapuja Ari on sitten valmistanut herkullisiksi ruuiksi. Toivon, että kokkailu kesäkeittiössä jatkuu vielä syksyllä ja ehkä talvellakin. Laitan köökistä vielä kuvia tulemaan, jahka tiilet saadaan ladottua katolle.

Seuraava postaus taitaa sitten jo olla syksyisissä merkeissä..ai joo, ja se kiva on pakko taas mainita syksystä, että englantilaiset poliisisarjat ovat alkaneet uusin jaksoin. Ainakin Lewis, Linley ja Yorkshiren etsivät piristävät iltojani.

lauantai 14. elokuuta 2010

Eskariin ja tokalle


-Pitänee vähän katsoa ton pikkuveljen perään, tuuminee Roosa 8v.

-Tässä sitä nyt mennään eikä meinata, voi ei kun kivaa, jännittää Valtteri.
Kyllä jännittää meitä kaikkia tämä koulun aloitus tänä vuonnakin taas. Eka viikko kuitenkin jo takana ja uutta tulossa, eiköhän se taas tästä ala rullaamaan. Ehkä äitiä jännittää eniten..

tiistai 10. elokuuta 2010

Kaikkea kivaa








Mahtui elokuun alun viikonloppuun. Pidimme pihajuhlia ja kävimme Lintsillä vielä ennen kesäloman loppua. Kiitos vaan juhlista erityisesti kummityttömme Tsirpakan perheelle, apunne oli korvaamaton! Nyt ajatukset on sitten aika taas kääntää arkeen ja kouluun, se alkoi meidän lapsilla tänään. Kuvaa ja tekstiä siitä siis seuraavassa postauksessa.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Valamo 20.7.2010


Teimme Arin kanssa päiväretken Heinävedelle Valamon luostariin. Paikka oli ihanan kaunis ja rauhaisa, vaikka turistitkin on siellä jo tänä päivänä huomioitu mm. ravintolapalveluilla ja tuliaiskaupalla. Siellä olisi myös mahdollisuus yöpyä ihan hotellitasoisesti, tehdä pienimuotinen vaellus läheiseen Lintulan nunnaluostariin ja nautiskella sisävesilaivailusta. Ihan olisi mukava paikka aikuisille muutaman päivän rauhaisaan lomailuun..Tulipa kuvat ladattua hassussa järjestyksessä, taas kerran. Tämä on siis Valamon luostarin oma paloasema, tärkeä rakennus luostarialueella tietenkin, jossa on paljon vanhoja puurakennuksia.

No niin, nyt sitten vielä tärkeämpiä rakennuksia tulossa, ainakin luostarielämän kannalta. Tämä kuva on sisältä vanhasta kirkosta.

Uusi kirkko kuvattuna "keskusaukiolta" päin.

Yksi ihmeitä tekevä ikoni. Tai siis ikonit eivät tee ihmeitä, vaan rukoukset, joita luetaan tiettyjen ikonien edessä.

Vielä kuva uudesta kirkosta pääsisäänkäynnin kohdalta. Valamoon voisi hyvin palata uudestaan..

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Heinäkuun helteillä


Kokataan uudessa kesäkeittiössä, miehet kokkaa.:)

Tässä uusi uimakassi, josta voi olla vielä tänä kesänä jotain hyötyä, vaikka joella sillä välin kun Ari ja Valtteri kalastaa.(Roosan postaus)

Suunnitellaan uusia sisustuksia riippukeinussa.:)

Lennätetään leijaa, mutta ei ukkosmyrskyllä.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Reissailua osa 2


Kotimaan reissailussa oli tällä viikolla vuorossa Hämeenlinna. Käytiin myös siis ihan linnassa,ei vain kaupungissa, joka on kylläkin ihan kaupunkinakin kiva retkeilykohde. Linnassa oli lapsia varten taas oma opastettu kierros, niinkuin oli Suomenlinnassakin. Idea oli kyllä hyvä, mutta toteutus ei mielestäni ollut ihan nappi. Mutta kaunis linna tuli saleineen kierrettyä ja nähtyä. Kyllä on hienoa, että linnaa on kunnostettu alkuperäistä ilmettä mukaillen.

Meillä tietenkin alkoivat ritarileikit saman tein Roosalla ja Valtterilla. Huomatkaa asut ja hevoset.:)

No niin, varsinaisesti eksyimme Hämeenlinnaan metsästämään uunin luukkuja Metsänkylän navetasta. Meillä itsellä olevat olivat liian suuret kesäkeittiön muurauksessa määriteltyyn tilaan. Nyt saimme luovuttamiemme tilalle uudet tuolta aarreaitasta. Navetalla tarhaa näitä hauskoja alpakoita, niitä on pakko aina kuvata, ovat jotenkin niin hauskoja naamaltaan. Tuonne navetalle täytyy vielä kesällä tehdä uusi retki, se on kyllä sellainen vanhan tavaran ystävän elämys.

Vielä kuva Hämeen linnan yhdestä ihanasta ikkunasta..todella kaunis.

Oma uima-allas on paras paikka, retket menettelee. Tämä on varmasti meidän lasten mielipide, ihanaa oli päästä päivän päätteeksi taas altaaseen sukeltelemaan. Valtteri on innokas sukeltelija, huomatkaa uudet uimalasit, joilla nyt sitten näkee veden allakin.:)

Ja vielä lopuksi ihana yllätys kukkapenkissä. Pioni kukkii! Roosan kanssa suunnittelemme kovasti pioni- ja ruusupenkkiä. Sinne siirrämme muutamia jo olemassa olevia ruusuja ja tämän pionin ja toivottavasti ostamme muutamia uusiakin vielä ennen syksyä. Nämä ovat kyllä yksiä lempparikukkia, ehdottomasti.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Bluesit


Hienosti kuului järvelle ZZ Topin soundit. Meidän blues-porukka tietenkin hyödynsi venepiknikin myös kalastellen. Tässä Roosan saalista.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Reissailua


Roosa sairastui keuhkoputkentulehdukseen, joten reilun viikon verran viihdyimme kotona...

Antibiotit tuntuvat purevan ja neidin kunto on taas jo kohenemaan päin.


Uskaltauduimme toipilaan kanssa taas päivän retkelle, tällä kertaa suuntasimme Kotkaan. Tutustuimme Maretariumiin ja sen vieressä olevaan upeaan puistoalueeseen, josta yllä olevat kuvat. Ensi viikolla jatketaan retkeilyä..Mukavaa heinäkuun ekaa viikonloppua kaikille, meillä suunnitelmissa veneilyä eväiden kera.

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Juhannus


Hyvää juhannusta!