perjantai 19. marraskuuta 2010

Miksei aina voi olla perjantai?

Tuo vanha Radio Cityssä joskus 1980-luvulla soitettu ohjelmatäyte soi aina säännöllisesti korvissani. Enkä ole ainoa, monet tuolloin Cityä kuunnelleet kuulevat sen myös, näin olen kuullut. Se vaan  on niin hauska ja osuva lausahdus, ja sopii usein tunnelmiin perjantaina ja muinakin viikon päivinä.

Eilen satoi meillekin lunta tänne eteläiseen Suomeen. Maisema on todella kaunis, tänään nimittäin aurinkokin on pilkahdellut. Lapset hiihtivät jo eilen, ja tänään kuulemma jatkavat heti, kun koulusta kotiutuvat. Täytyy itsekin mennä nauttimaan talvisäästä, jahka saa lohikeiton porisemaan. Muuten viikonloppuna on tiedossa kirpparia, lapsilla koulupäivä  huomenna lauantaina ja sunnuntaina jotain pientä mukavaa. Ensi viikonloppuna onkin sitten tarkoitus vähän mennä katsastelemaan pukin juttuja Helsinkiin, ehkä myös elokuviin yms. Helsingissä on joulun aikaan niin ihanasti jouluvaloja, että siellä on nautinto kierrellä ja vähän istuskella kuppilassa katselemassa kiireisiä joululahjaostajia. Itsehän ei tietenkään ole sellainen..:)

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Joo, perjantait on kyllä kivoja päiviä :o) Perustetaan "Perjantai tavaksi" -liike :o)))