lauantai 28. elokuuta 2010

Vielä on kauniita päiviä





Piti ensin laittaa tämän postauksen otsikoksi vielä on kesää jäljellä, mutta vaihdoinkin sen samaisen laulun seuraaviksi sanoiksi, ne kun sopivat nyt näihin säihin ja tunnelmiin paremmin. Syksy alkoi jotenkin varkain, aika koleaa on ollut nyt jo muutaman päivän. Tämän postauksen kuvat ja tunnelmat ovat parin viikon takaa, silloin koulujen aloitusviikolla ja vielä seuraavana viikonloppuna oli ihanan helteistä. Kävimme vielä kesän lopuksi katsomassa Peppi Pitkätossun Ohkolan kesäteatterissa, ja kyllä oli hauska ja hyvä näytös!

Ylemmät kuvat ovat tietenkin kesäkeittiön nautinnollisista hetkistä hyvän ruuan parissa. Tänä kesänä ahkerat kalastajat perheessäni (en minä) ovat saaneet hyvin saalista Keravan joelta. Näitä ahvenia, haukia ja rapuja Ari on sitten valmistanut herkullisiksi ruuiksi. Toivon, että kokkailu kesäkeittiössä jatkuu vielä syksyllä ja ehkä talvellakin. Laitan köökistä vielä kuvia tulemaan, jahka tiilet saadaan ladottua katolle.

Seuraava postaus taitaa sitten jo olla syksyisissä merkeissä..ai joo, ja se kiva on pakko taas mainita syksystä, että englantilaiset poliisisarjat ovat alkaneet uusin jaksoin. Ainakin Lewis, Linley ja Yorkshiren etsivät piristävät iltojani.

Ei kommentteja: