torstai 29. tammikuuta 2009
tiistai 27. tammikuuta 2009
27. tammikuuta
torstai 22. tammikuuta 2009
22. tammikuuta
tiistai 20. tammikuuta 2009
20. tammikuuta
perjantai 16. tammikuuta 2009
torstai 15. tammikuuta 2009
15. tammikuuta, varaslähtö kevääseen
15. tammikuuta, varaslähtö kevääseen
tiistai 13. tammikuuta 2009
13. tammikuuta
13. tammikuuta
13. tammikuuta
sunnuntai 11. tammikuuta 2009
11. tammikuuta, viikonlopun saldoa
Lauantaina alkoi Roosan baletin kevätkausi. Lapset ehtivät myös taas rakennella lumiukkoja pihaan, ja Ari savusti taas kalaa. Joten tämä viikonloppu oli oikein rentouttava ja nautittava jokalailla. Voimat on siis kerätty ensi viikkoon!
perjantai 9. tammikuuta 2009
9. tammikuuta 2009
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
8. tammikuuta
Luin heti aamulla Justiinan blogia ja tulin tosi hyvälle tuulelle. Ihan saman huomasin itsekin eilen, että päivä on jo pidentynyt, klo 16.15 oli vielä ihanan valoisaa. Siis kevättä kohti kohinalla, mutta vielä kynttilöitä poltellen!
7. tammikuuta
maanantai 5. tammikuuta 2009
5. tammikuuta 2009
perjantai 2. tammikuuta 2009
2. tammikuuta 2009
torstai 1. tammikuuta 2009
2. tammikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)