torstai 30. huhtikuuta 2009


Nyt meillä elämä taas siirtyy ulos. Puutarhakalusteet ja tyynyt on jo kaivettu esiin, huomenna pitäisi suunnata puutarhalle ostamaan orvokkeja ja perennoja ja lapset odottavat jo malttamattomina uima-altaan pihalle tuloa. Tänään ilma oli jo mukavan lämmin ja koko viikonlopuksi on luvattu lämmintä ja aurinkoista. Nyt se kesä taas tuli sitten rytinällä. Suomen kevät/alkukesä on aina tällaista arvoituksellista aikaa. Ensin ei oikein tarkene toppatakissakaan, kun oikein tuulee pohjoisesta. Sitten tuuli kääntyy, länteen tai etelään, ja ensimmäinen helleaalto tulee Suomeen, huhtikuun lopulla tai toukokuulla. Että koskas sitä kevättakkia käyttäisi tai poplaria? Itselläni on vuosien varrella ollut monia kevättakkeja, mutta taas tämäkin kevät osoitti tuon kapistuksen lähes turhaksi. Koska nythän tarkenee jo ilman takkiakin. Ainakin meidän lasten mielestä.

Meillä rakennetaan, taas. Kesäkeittiön kaivuu on tehty kasvimaan viereen. Salaojaputket on hankittu, puutavaraa ym. rakennusmateriaalia löytyy entuudestaan. Kesän lopulla jo varmasti pääsemme uuteen ulkokeittiöön kokkailemaan. Kalusteet sinne on ostettu jo viime kesän alesta, astioitakin ja tekstiilejä olen jo mietiskellyt ja jotain ostanutkin, alesta.

Laventelit ja oreganot laitoin siemenistä itämään huhtikuun alkupuolella. Kummatkin ovat hyvin lähteneet vauhtiin kasvussaan ja toukokuun lopulla ne voi sitten siirtää ulos kodinhoitohuoneen kasvattamosta. Silloin kylvämme taas hernettä, persiljaa, tilliä, salaattia, kesäkukkia, porkkanaa ja mitä muuta nyt sitten mieli vielä tekekään, kasvimaalle.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Kiitos eilisestä hiekkalaatikko- ja keinumissessiosta!! Käytiin sisällä vähän syömässä ja jatkettiin vielä meidän taloyhtiön hiekkiksellä ja keinussa ;o) Laitoin muutamia kuvia FB:iin, käy sieltä katsomassa.
Nyt menen pariviikkoisten kaksosten ja heidän äitinsä seuraksi, kun isä lähtee kuskaamaan anoppia ja appea takaisin kotiin Kangasniemelle :o)

Hannukka kirjoitti...

Niin mukavan kesäisen näköistä!

Mä en saa laitettua sun blogia blogilistaani jostain syystä. Eiks nyt kuitenkin ole julkinen?