maanantai 21. joulukuuta 2009

Joulu saapuu jokaiselle



Me olemme olleet koko porukka vatsataudin kourissa alkaen loman ensimmäisestä päivästä. Tunnollisia ihmisiä, kun vasta lomalla sairastamme koko porukka ja vielä peräkkäin. Roosalla on vielä lämpöä ja huono olo, mutta eiköhän aattona jo olla voiton puolella. Pukki siis saattaa tulla, mutta varmaa se ei vielä ole, sillä emme halua tätä kurjimusta eteenpäin levittää. No, tontut sitten hoitavat tehtävänsä, onneksi. Ruokapuolen suhteen tuntuu erikoiselta..mitään ruokaa ei oikeastaan kauheasti edes tee mieli, taitaa tulla tänä jouluna laihdutuskuuri.

Kuuset Ari ja Valtteri nappasivat eilen omalta pihalta tuosta ojan reunasta. Kauniita ovat, vaikka kuva ei koko totuutta oikein kerrokkaan. Kuvan kuusi on yläkerrasta, siis Roosan ja Valtterin pikkukuusi. Siinä palavat uudet led-valot, kovasti ovat kirkkaat ja vähän sinisävyiset.

Mukavaa joulua kaikille, me yritämme saada vatsat kuntoon.

2 kommenttia:

Hannukka kirjoitti...

Kyllä se joulumieli sieltä vielä tulee tai ainakin joulu :D

Tiina kirjoitti...

No olettepa todella tunnollisia!! ;o) Vatsatautia tuntuu taas olevan liikkeellä, sillä Lilja oli tänään oksentanut myöskin, ensin kauppareissulla ja sitten jatkanut kotona :o( Saa nähdä, ketkä seuraavaksi vai eivätkö kenties ketkään... Toivottavasti menee kuitenkin pian ohi! Joulutonttu Jokelasta saattaa pyörähtää pihalla keskiviikon aikana... ;o)