sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Intiaanikesää


Meillä on tänään taas ollut lämmintä +20 C tuossa terassilla, kyllä on ollut mahtavaa syksyä ilmojen puolesta. Minulla on takana kolmen viikon työputki ja lisää on tiedossa. Muutaman viikon päästä on jo onneksi koulujen syysloma, joten silloin tullee vähän taukoa töihinkin. Lomalle ei vielä ole sen kummempia suunnitelmia, ihan kiva niin, katsotaan, mitä sitten tekeekään mieli puuhailla.

Sain mukavan puhelinsoiton viime torstaina Talo & Koti-lehdestä. Osallistuimme vuoden talo-kilpailuun ja pääsimme 5 finalistin joukkoon. Vuoden taloksi kotiamme ei kuitenkaan valittu, voiton vei vähän modernimman sisustussuuntauksen edustaja Oulusta. Mutta kotimme valitsivat lukijat omaksi suosikikseen, joten voittohan se on sekin, yleisövoitto! Ihanaa, palkintona tuosta voitosta on 500 euron lahjakortti Pentikiin, kivaa shoppailua siis tiedossa. Kyllä oli kiva puhelinsoitto ruuanlaiton lomassa, vieläkin hymyilyttää ja vetää suupielet muikeaksi. Kotimme esitellään lokakuun 1. päivänä ilmestyvässä Talo & Koti-lehdessä.

Vauhdikasta viikkoa kaikille blogin lukijoille ja jättäkäähän kommenttia, kun käytte.

3 kommenttia:

Justiina kirjoitti...

Onnea Ruusula! ;) Ja tietysti sen onnelliset asukkaat! :]

Tiina kirjoitti...

Ei menny siis ääni hukkaan! ;o) Hieno juttu toi lahjakortti, käytä harkiten ;o) Lupaan ostaa lehden - ja lukea sen tarkkaan :o))

Hannukka kirjoitti...

Upea juttu :)