perjantai 15. kesäkuuta 2012

Alppiruusut

Meillä on pihalla savimaalla suojaisessa paikassa mäntyjen katveessa kolme alppiruusua. Saimme nämäkin kasvit muutama vuosi sitten toiselta pihalta. Alppiruusut eivät ole oikein tuntuneet viihtyvän niille otollisella paikalla, ja olemmekin ihmetelleet, että missä vika. Tänä kesänä näihin kaunokaisiin kuitenkin ilmestyi isoja nuppuja ja päätimme kastella niitä ahkerasti, jotta nuput aukeaisivat. Tuloksena on ollut kaunis kukinta, ja luulenpa, että tuo kuivuus on ollut syynä, että aiemmin eivät ole näin upeasti kukkineet. Puutarhan ja pihan hoito on minulle ainakin ihan uusi alue, jossa oppii koko ajan uutta. Välillä tulee myös pettymyksiä, mutta usein kärsivällisyys palkitaan.

Ei kommentteja: